etusivu jalostusorit siitostammat kasvatustoiminta sähköposti

NÄMÄ OVAT GOOGLEN VÄLIMUISTISTA POIMITUT SIVUT ENTISTEN SIVUJEN KADOTTUA

virtuaalihevonen | a sim-game horse

Carthago

belgialainen puoliverinen -ori, 168 cm, s. 12.02.2012 ikä
täyttänyt kolme vuotta 05.07.2012
omistaja: arlinda (VRL-12315), VH12-076-0022
Kilpailee este- ja kenttäratsastuksessa

Carthago tutummin vain Karri tuli meille reilu kolmi vuotiaana Etelä-Belgiassa sijaitsevalta esteratsastukseen painottuvalta hevoskasvatustilalta. Karria oltiin irtohypytetty jo varsana ja sen huomattiin omaavan suurenmoisia lahjoja esteiden parissa. Sillä on upea ponnistus ja se on erittäin tarkka jaloistaan, pudotuksia siis tuskin tulee ainakaan hevosen virheestä. Meille tullessaan Karrin selässä oltiin jo käyty opettelemassa perusasioita, mutta varsinainen koulutus alkoi meillä. Heti selkään istuessani huomasin, että olin ostanut erittäin lahjakkaan ja loistavan luonteen omaavan oripojan.

Ratsastaessa esteitä Karri on lahjakas ja kuuliainen. Se on sopivasti eteenpäinpyrkivä ja aina ratsastajan hallittavissa. Sitä ei tarvitse koskaan potkia eteenpäin, vaan yleensä kun se näkee esteitä se käynnistää toisen moottorinsa ja eteenpäin pyrkivyys on taattu. Kouluratsastuksessa Karri on pehmeä ja helppo ratsastaa. Se on erittäin kuuliainen ja keskittynyt hevonen kouluradalla, sen saa vaikka menemään kahdella jalalla ilman että tarvitsee vääntää rautalangasta. Karrin liikkeet ovat myös erittäin kauniit ja katseltavan arvoiset. Tämä monipuolinen hevonen onkin vahvimmillaan kenttäratsastuksessa, jossa se saa näyttää taitojansa jokaisessa lajissa.


i. Carbender
prn 168 cm bwp
ii. Hezadër I
rn 169 cm bwp
iii. Bassënder
iie. Cassandra v. Brooz
ie. Artemis IV
prt 164 cm bwp
iei. Artani
iee. Tellus v.d Roux
e. Aquariel
rt 161 cm bwp
ei. Bahama
tprt 168 cm bwp
eii. Balando
eie. Eugenine
ee. Wizaland Amorphis
vrt 160 cm bwp
eei. Qizaland Cooler
eee. Wizaland Dior

08.11.2012 o. Arlinda Boudewijn (e. Astrana Bichette)
04.12.2012 t. Arlinda Bauwina (e. Botilda G'BANG)
06.01.2013 o. Arlinda Claes (e. Puritania)

sukuselvitystä tulossa...



Esteratsastus sijoituksia 37 kpl.

Päivämäärä Jaos Kilpailupaikka Luokka Sijoitus
22.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Solo 150 cm 2/40
23.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Solo 140 cm 5/50
24.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Solo 150 cm 4/40
24.10.2012 ERJ Skurvash 140 cm 2/30
25.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Solo 140 cm 3/40
26.10.2012 ERJ Kilpailukeskus Stewart 160 cm 3/40
27.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Bairdon 130 cm 3/40
27.10.2012 ERJ Kilpailukeskus Stewart 140 cm 2/40
28.10.2012 ERJ GS Warmbloods 130 cm 1/50
28.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Yeneva 120 cm 1/40
30.10.2012 ERJ Kilpailukeskus Stewart 140 cm 4/40
31.10.2012 ERJ Virtuaalitalli Bairdon 130 cm 1/40
04.11.2012 ERJ Guards Hingstar 130 cm 4/25
04.11.2012 ERJ Guards Hingstar 140 cm 4/30
05.11.2012 ERJ Takamaan 150 cm 4/50
13.11.2012 ERJ Raden Stal 140 cm 2/30
14.11.2012 ERJ Taavilan Suomenhevoset 120 cm 6/50
29.11.2012 ERJ Bogart & Britanov 140 cm 5/30
29.11.2012 ERJ Bogart & Britanov 150 cm 5/30
30.11.2012 ERJ-CUP Dark Side Trakehners 140 cm 16/166
01.12.2012 ERJ Skurvash 150 cm 5/30
01.12.2012 ERJ Skurvash 150 cm 3/30
06.12.2012 ERJ Skurvash 150 cm 2/30
09.12.2012 ERJ Bogart & Britanov 140 cm 4/30
09.12.2012 ERJ Bogart & Britanov 150 cm 4/30
12.12.2012 ERJ Dark Side Trakehners 160 cm 3/30
16.12.2012 ERJ Dark Side Trakehners 160 cm 5/30
12.01.2013 ERJ Dark Side Trakehners 150 cm 2/30
29.01.2013 ERJ kutsu 130 cm 5/30
01.02.2013 ERJ kutsu 150 cm 4/30
04.02.2013 ERJ kutsu 150 cm 1/30
04.02.2013 ERJ kutsu 150 cm 2/30
05.02.2013 ERJ kutsu 150 cm 5/30
07.02.2013 ERJ kutsu 150 cm 4/30
24.02.2013 ERJ Züruck 140 cm 2/50
06.03.2013 ERJ London Trakehners 140 cm 1/50


Kenttäratsastus sijoituksia 6 kpl.

Päivämäärä Jaos Kilpailupaikka Luokka Sijoitus
18.10.2012 KERJ Virtuaalitalli Suprant CCI/CIC3 3/22
21.10.2012 KERJ Virtuaalitalli Suprant CCI/CIC1 2/28
24.10.2012 KERJ Virtuaalitalli Suprant CCI/CIC3 1/22
03.12.2012 KERJ Hex Sporthorses CCI/CIC2 2/43
03.12.2012 KERJ Hex Sporthorses CCI/CIC4 1/47
08.02.2013 KERJ Strix Stable CIC3 1/50

20.02.2013 - päiväkirjamerkintä
tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä



Viimeisin päivitys 29.05.2013
© Arlinda Sporthorses, copyrights
Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable