Etusivu       Esittely       Hevoset       Kasvatus

Desert Hot Springs VAL


Kuvat © Gál Ildikó
(Kuvaa klikkaamalla näet sen oikeassa koossa)

Kutsumanimi Tessa Rekisterinumero VH14-031-0366
Synt. / Ikä 01.04.2014 / 21v * Säkäkorkeus, Väri 166cm, ruunikko
Rotu, skp FWB, tamma Kasvattaja Taciturn / Valiant
Koulutustaso ko vaA re 150cm me 130cm Omistaja Hamzi (VRL-02163) / Shadow
* Ikääntyminen: 11/2016 mennessä 19v, siitä eteenpäin satunnainen. Täyttänyt 4v 01.05.2014

Saavutukset

Tavoitteena ERJ- sekä KERJ-laatis

Luonne

Aprillipäivänä 2014 minun silmäteräni My Darling varsoi suloisen ruunikkovarsan, joka oli alusta asti kuin ilmetty emänsä. Etuajassa maailmaan putkahtanut pikkuvarsa ei vaikuttanut millään tapaa epänormaalilta, joten sitä kohdeltiin alusta asti kuin mitä tahansa muutakin varsaa. Normaali tämä Tessaksi kotoisasti nimetty tamma ei kuitenkaan koskaan ole ollut, se kun on perinyt emältään sen vähän ajokoiramaisen, toivottoman energisen ja malttamattoman luonteen. Tessa kyllä jää monen mieleen persoonallisuudellaan, sekä hyvässä että pahassa. Aina jotain häslinkiä aiheuttamassa oleva tamma on todella symppis kaveri, vaikka osaakin joskus raastaa hoitajan hermoja tempauksillaan. Ehkä se omalaatuisuus ja aina yhtä elämäniloinen asenne ovatkin niitä piirteitä, minkä takia Tessa on hyvin pidetty meidän tallilla. Tai ehkä se on se, että tamman molemmat vanhemmat ovat minun ehdottomia suosikkihevosiani, jo laatuarvosteluissa menestyneitä konkareita joidenka jalanjäljissä Tessakin toivottavasti joskus kulkee.

Hoidettaessa Tessa on aina hyvin innokas, se tahtoo välttämättä olla koko ajan perillä ympärillä tapahtuvista asioista. Tamma keskittyy kaikkeen tarkasti, ja joskus tuntuu kuin se yrittäisi repeytyä moneen eri suuntaan tarkastellessaan hoitajan puuhia, kuunnellen naapurikarsinan tapahtumia ja vielä yrkäillen pihalle jossa sen tarhakaverit temmeltävät. Siellä missä tapahtuu, on myös Tessa (tai ainakin se tahtoisi olla). Tamma on hyvin hyvin kiinnostunut kaikesta ja kaikista, ja siitä on kyllä hyötyäkin mitä tulee ratsastukseen. Tessa on hyvin innokas oppimaan kaikkea uutta, ja jutut mitä se ei jo valmiiksi osaa, se ottaa vastaan mielenkiintoisena haasteena. Ratsastajan on tärkeää osata antaa tammalle vahvat avut, ja näyttää kuka oikein määrää suunnan. Tessalla kun on sen verran taipumusta lähteä sooloilemaan, että pelkkä pieni pohkeella puristus tuskin saa sitä takaisin maan pinnalle ja keskittymään yhteystyöhön.

Kisatilanteessa Tessa käy usein ihan ylikierroksilla, ratsastajan onkin syytä rauhoitella sitä hieman ennen suoritusta. Kouluosuudet tamma vetää ihan hutiloiden, ellei ratsastaja ole erityistopakkana. Rata- ja maastoesteet sujuvat Tessalta loistavasti, mutta kannattaa välilä vähän hidastella ettei tamma puurra itseään väsyksiin jo alkumetreillä. Kuljetusten kanssa ei yleensä tule mitään erityisiä vaikeuksia, tamma on kyllä vähän höselö koppiinlastauksessa joten se saattaa vaikka vahingossa rynniä sisälle jättäen taluttajan pahasti alle. Tessan kanssa useimmiten auttaakin se kovapintaisuus; tammalle on näytettävä kuka määrää, jolloin se yleensä lopettaa turhan säheltämisen ja keskittyy tekemään asiat ihmisen mielen mukaan (tai ainakin yrittää keskittyä).
© Taciturn

Sukutaulu

i. Camouflage
fwb, 167cm, rt
YLA1 ERJ-I
ii. Cameron
fwb, 168cm, rt
iii. Chameleon
fwb, 167cm, rt
iie. Wictoria
fwb, 168cm, m
ie. Natasha
fwb, 165cm, rn
iei. Niles H
fwb, 170cm, rn
iee. Nieśmiały
trak, 164cm, rt
e. My Darling
fwb, 163cm, rn
YLA1 KERJ-II
ei. Velvet Boy
fwb, 165cm, m
eii. Flashback
fwb, 165cm, m
eie. Lady Jack
fw, 169cm, rt
ee. Trinity
fwb, 163cm, rn
eei. Hunter
fwb, 165cm, km
eee. Vernissa
fwb, 161cm, rn
Isälinja Camouflage
Emälinja My Darling

Jälkeläiset

Tessa on jalostukäytössä!
Se tulee saamaan elämänsä aikana maksimissaan kuusi (6) jälkeläistä, 1-polvisista, kenttäpainotteisista, fwb jalostukseen hyväksytyistä oreista.

s. 10.09.14 fwb-t Valiant Danburite
i. Delicate Geodes
Om. Whispering Heaven (VRL-12080)

s. 15.10.14 fwb-o Valiant Durango
i. Silverlode Santos
Om. Valiant (VRL-12909)
s. 16.11.14 fwb-t Valiant Sunburn
i. Nightforce Hexen ERJ-III
Om. Valiant (VRL-12909)

s. 22.06.16 fwb-o Shadow's Plateau
i. ML Shern ERJ-I KERJ-I
Om. Ribcage's (VRL-14336)

Kilpakalenteri

Tessa on kerännyt;
ERJ:n alaisista kilpailuista yhteensä 50 sij, joista voittoja 10
KERJ:n alaisista kilpailuista yhteensä 43 sij, joista voittoja 9

20.07.14 - ERJ - Hazard - 150cm - 4/30
26.07.14 - ERJ - Hazard - 150cm - 1/30
29.07.14 - ERJ - Hazard - 150cm - 5/30
01.08.14 - ERJ - Westbound - 150cm - 2/30
02.08.14 - ERJ - Westbound - 150cm - /30
02.08.14 - ERJ - Hazard - 150cm - 2/30
03.08.14 - ERJ - Thrillium - 150cm - 3/30
05.08.14 - ERJ - Dark Side - 150cm - 4/30
07.08.14 - ERJ - Hazard - 140cm - 4/30
08.08.14 - ERJ - Dark Side - 150cm - 4/30
08.08.14 - ERJ - Westbound - 150cm - 3/30
09.08.14 - ERJ - KK Reiter - 150cm - 5/30
09.08.14 - ERJ - Westbound - 150cm - 5/30
28.08.14 - ERJ - Shangri La - 150cm - 6/50
31.08.14 - ERJ - Shangri La - 150cm - 6/50
05.09.14 - ERJ - Shangri La - 150cm - 6/50
31.03.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 5/29
31.03.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 1/29
01.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 2/29
01.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 3/29
01.04.16 – ERJ – Satulinna – 150cm - 3/27
08.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 1/29
08.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 5/29
10.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 3/16
10.04.16 – ERJ – Chowter – 150cm - 3/20
11.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 1/29
11.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 4/29
12.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 4/29
12.04.16 – ERJ – Satulinna – 150cm - 1/27
14.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 4/16
18.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 2/16
18.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 4/29
19.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 5/29
19.04.16 – ERJ – Satulinna – 150cm - 5/27
20.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 5/29
23.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 4/16
26.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 1/29
28.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 3/16
29.04.16 – ERJ – Redwall – 150cm - 5/29
30.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 1/16
07.04.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 2/16
10.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 3/16
12.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 4/16
14.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 3/16
23.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 2/16
24.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 1/16
25.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 1/16
26.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 4/16
27.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 3/16
31.05.16 – ERJ – Filmür – 150cm - 1/16
05.04.16 – KERJ – Satulinna – CIC4 - 5/30
13.04.16 – KERJ – Satulinna – CIC4 - 2/30
15.04.16 – KERJ – Satulinna – CIC4 - 3/30
27.04.16 – KERJ – Satulinna – CIC4 - 5/26
11.05.16 – KERJ – Shadow – CIC4 - 1/40
14.05.16 – KERJ – Shadow – CIC4 - 6/40
22.05.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 4/27
22.05.16 – KERJ – Tuiskula – CIC4 - 4/24
24.05.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 1/27
27.05.16 – KERJ – Satulinna – CIC4 - 3/18
28.05.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 3/27
07.06.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 4/39
14.06.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 3/38
19.06.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 6/38
22.07.16 – KERJ – Zurück – CIC4 - 2/15
23.07.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 2/14
24.07.16 – KERJ – Zurück – CIC4 - 2/15
26.07.16 – KERJ – Zurück – CIC4 - 3/15
27.07.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 1/14
27.07.16 – KERJ – Shadow – CIC4 - 4/30
30.07.16 – KERJ – Shadow – CIC4 - 1/30
01.08.16 – KERJ – Shadow – CIC4 - 4/30
02.08.16 – KERJ – Shadow – CIC4 - 3/30
05.08.16 – KERJ – Zurück – CIC4 - 2/23
05.08.16 – KERJ – Tuiskula – CIC4 - 1/20
16.08.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 1/15
21.08.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 2/8
24.08.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 2/8
26.08.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 2/8
28.08.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 1/8
30.08.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 1/8
01.10.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 1/15
04.10.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 3/15
07.10.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 3/15
11.10.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 4/20
21.10.16 – KERJ – Kultahuisku – CIC4 - 2/13
22.10.16 – KERJ – Valmarya – CIC4 - 3/12
24.10.16 – KERJ – Valmarya – CIC4 - 2/12
25.10.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 2/11
28.10.16 – KERJ – Metsovaara – CIC4 - 2/11
01.12.16 – KERJ – Brentwood – CIC4 - 2/36
04.12.16 – KERJ – Brentwood – CIC4 - 6/36
06.12.16 – KERJ – Brentwood – CIC4 - 5/36

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

1.4.2014 Aprillipäivän yllätys kirj. Taciturn
Olihan se aika yllättävää herätä aamulla soittoon, että Darla olisi aloittanut varsomisen. Ajattelin sen olevan pelkkää typerää pilaa, ei tamma voisi taas varsoa etuajassa. Pakko se oli kuitenkin mennä tarkistamaan, kun oli ihan varta vasten herätetty. Talliin saapuessa tajusin ettei kyse ollutkaan pilasta. Harjoittelijamme Liisa oli soittanut jo eläinlääkärin avuksi, ja niin Darla sitten aprillipäivänä varsoi mitä suloisimman pikku otuksen. Varsa on ihan isänsä näköinen, vaikka väri sillä onkin selvästi emältään. Pikkuinen näytti olevan tamma, ja Kalifornia-teemamme mukaan se sai nimekseen Desert Hot Springs. Kutsumanimeltään tämä söpö pikkuinen on Tessa. Pikkuvarsa on ollut heti aamusta asti hyvin virkeä, selvästikin äitiinsä tullut elohiiri. Eläinlääkärin mukaan varsa on hyvin terve ja kehittynyt, vaikka syntyikin hieman etuajassa. Hän käski kuitenkin tarkkailla asiaa tulevaisuudessa, jos Darla varsoo vielä uudelleen ennen aikojaan. Se voisi joka tapauksessa vaikuttaa varsan kehitykseen vaikka se ei vielä päällepäin näkyisi. Toivomme kuitenkin, että Tessasta tulisi oikein hieno hevonen, onhan se nyt minun uusin silmäteräni.

15.10.2014 Vauvauutisia kirj. Taciturn
Tessa onkin jäänyt minulta vähän vähemmälle huomiolle, ja vasta nyt olen alkanut seurata tamman kuulumisia vähän tarkemmin. Osasyynä on se, että Tessa on nyt kisannut menestyksekkäästi esteillä, ja porrastetuissakin on jo kertynyt mukavasti ominaisuuspisteitä. Toinen syy on sitten se, että tämä tytteli alkaa olla jo siinä iässä kun aletaan hankkimaan jälkikasvua. Tessa varsoikin tänään pikkuruisen orivarsan, joka näyttää ihan emältään. Yhtä kaunis punaruunikko väritys, ja samanlainen pilke silmäkulmassa. Pikku komistus sai nimekseen Valiant Durango, oikein toivomalla toivomme että siitä tulisi taas yksi menestyjä. Tessa itse ei ole minua oikein vielä säväyttänyt vaikka upea onkin, joten toivotaan että jo tämän ensimmäisen polven varsat näyttäisivät minulle mistä kana pissii. Aiemmin tamma varsoikin tänä syksynä kauniin ruunikkotamman, joka muuttikin heti vieroituksen jälkeen Kanadaan asti kilpailukäyttöön. Tänä vuonna tyttelin olisi tarkoitus varsoa vielä ainakin kerran, jonka jälkeen voitaisiin sitten katsella vähän muita juttuja.

19.03.2016 Kotiutumista
Tessa saapui kahden muun puoliverisen kanssa Valiantista. Tallin omistaja Taciturn oli ilmoittanut pistävänsä Valiantiin lapun luukulle, joten olihan se lähdettävä katsomaan, minkälaisia kauraturpia tallilla oikein oli kaupan. Tessan kohdalla päätös oli suhteellisen helppo. Olen aina korvatarkkana myytäviä kenttäpainotteisia hevosia, etenkin tammoja kohtaan. Kun osui vielä suku jota ei ole Shadowsissa ennestään edustettuna, ei ostotarjouksen tekemistä Tessasta tarvinnut miettiä kahdesti. Tessan lisäksi Valiantista saapui myös fwb ori Valiant Vanilla Patriot sekä kwpn tamma Valiant Dreamstate.
Kolmikko on kotiutunut Shadowsiin odotetusti ja niiden kanssa on päästy jo hieman tekemään tuttavuutta myös selästä käsin. Tessa oli tullessaan kilpaillut porrastetuissa estekilpailuissa tasolla 10 ja kenttäkilpailuissa tasolle 8, ja se on hyvässä fyysisessä kunnossa. Ennen kilparadoille paluuta tamman kanssa tullaan rauhassa tutustumaan selästä käsin, mutta eiköhän este- sekä kenttäkilpailut siinnä jo lähitulevaisuudessa.






Tämä on virtuaalihevonen!       © Layout Yogi 2011      © Otsikon kuvat Gestüt Hämelschenburg