Päiväkirja
takaisin Vikin sivuille

02.09.2010
Viki on erittäin sympaattinen ori, ja on tullut hyvin toimeen myös muiden orien kanssa. Tosin, erittäin helpolla on alistunut kohtaloonsa ja on lauman pohjimmaisena. Jakaa tosin aina välillä heinäkasan lauman johtajan, Laten, kanssa, joka on erittäin yllättävää. Herra Lauman Johtaja kun on mr. Täydellisyys, ei hän kenenkään muun kanssa heiniään, mutta silti lauman pohjimmaiset kelpuuttaa heinäkasalleen? No kuitenkin, nössykkämäisyydestään huolimatta Viki on pärjännyt erittäin hyvin koulukilpailuissa, myös estekilpailuihin tullaan osallistumaan - toivottavasti samanlaisella menestyksellä!

Koska pian aloitamme orin esteuran, täytyy myös niitä taitoja kehittää. Siksi kävin kokoamassa kentälle muutaman esteen radan, jotka on myös yksittäisinä mahdollista hypätä. unni palkattiin katsojaksi ja esteiden korottajaksi ja samalla myös nostamaan puomeja. Tämän jälkeen lähdin hakemaan oria tarhasta ja varustoin tämän, kypärä ja turvaliivi päälle ja sitten vain kentälle. Matkan aikana kohtasimme erittäin monta uutta keltaista lehteä, joita piti ihmetellä ja tutkia mieleeni vähän turhan kauan aikaa...

Kun vihdoin pääsimme kentälle, oli unni ärtyneen oloinen ja tivasi mikä oikein kesti. Selitin Vikin äärimmäisestä uteliaisuudesta, ja tämä näytti riittävän vastaukseksi. Selkään nouseminen oli alkuun ongelma, kun ori ei malttanut pysyä paikoillaan. Jokin hieno eläimellinen karjaisu sai kuitenkin Vikin hiljaiseksi, ja selkään nousu muuttui hetkessä helpommaksi. Totuttelin orin askeleisiin ja tahtiin hetken aika käynnissä, ennen kuin aloin nostaa ravia ja lämmitellä volteilla ja temmon vaihteluilla.

Lämmittelyiden jälkeen aloimme hypätä pienimpiä parin kymmenen sentin korkuisia esteitä, ja Viki muuttui hetkessä duracell-pupuksi. Vain kovilla pidätteillä Viki tuntui pysyvän kasassa, muuten tämä olisi räjähtänyt pelkästä innostuksesta. Aloimme nopeasti hypätä myös suurempia esteitä, ja aina vain kovemmat pidätteet kehiin. Lopulta piti ottaa käyntiin ja rauhoittaa vähän oria, ja samalla antaa pieni tauko vähän turhan heikoille käsilihaksilleni. Käyntiä kesti kuitenkin vain hetki, ennen kuin ori nosti itsekseen pitkistä ohjista laukan ja kiihdytti kohti lähintä 70 cm estettä. Sain juuri ennen estettä ohjat käsiini ja käännettyä orin pois, ilman lupaahan ei hypätä, eikä etenkään niin kovasta vauhdista ja ihan väärällä lähestymisellä.

Koska kärsivällisyys alkoi olla lopussa, otin kentän laidalta raipan mukaan ja nostin laukan. Viki laukkasi erittäin mielellään, mutta koska en antanut orin hypätä, alkoi innostus selvästi hiipua. Raviin ei kuitenkaan hidastanut, ei. Jos ori kerran haluaa laukata, niin sitten laukataan! Kymmenen kierrosta laukkaa kenttää ympäri alkoi jo näkyä Vikin innokkuuden tasosta, ja siinä tilanteessa piti aina välillä näpäyttää raipalla jotta laukka pysyisi yllä. Vauhti oli hidastunut puoleen siitä kun aloitimme, ja jalat alkoivat laahata maata. Vielä kierroksen laukan jälkeen hidatin käyntiin, ja Viki totteli käskyä heti. Myös itse olin väsynyt, joutuihan oria puskea eteenpäin viimeiset viisi kierrosta ihan kunnolla, mutta en antanut orin kuitenkaan hengtähtää liian pitkää aikaa.

Puolentoista kierroksen jälkeen otin ohjat takaisin käsiin, nostin ravin kautta laukan ja aloimme hypätä. 50 cm esteet sujuivat hyvin, vauhti oli tasainen ja siinä ehti jopa ajatella jotain, eikä vain juosta hulluna esteeltä toiselle. Lähestymiset olivat puhtaita, kun niihin ehti keskittyä eikä tarvinnut koko ajan olla pidättämässä. Kun olimme vielä hypänneet pari kertaa radan läpi, annoin Vikin hidastaa käyntiin ja lähdimme kävelemään kohti kaupunkia. Yleensä niin jännittävä reissu meni nyt ihan täysin Vikiltä ohi, ja teimme vain pienen vartin kävelyretken. Lopulta sitten palasimme tallille, ja koska oli jo tullut melko pimeää, vein Vikin suoraan talliin ja annoin iltaruuat.
-Ziki